tiistai 29. huhtikuuta 2014

Section 2

Loch Inch
Nyt on mennyt jo kaksi päivää toisella osastolla. Paljon eri hommia en ole ehtinyt vielä tekemään kun on ollu aika rentoja päiviä, mutta on kiva päästä tekemisiin uusien eläinten kanssa. Olen vain siivonnut apinoiden tarhan ja villikissojen häkin. Eilen sain syöttää ilveksiä kädestä. Tänään aamulla olin seuraamassa ilveksen nukutusta ja kuljetusboksiin siirtämistä. Nuori uros lähti toiseen paikkaan, The cat survival trustiin, jossa sitä on naaras odottamassa. Tänään oli lämmin päivä ja just kun olin haaveilemassa jäätelöstä, yks työntekijä toi mulle magnumin :) Töiden jälkeen kävimme kahden muun vapaaehtoisen kanssa läheisellä Loch inch-järvellä uimassa. Noh, mä huolehdin kuvaamisesta, tytöt uimisesta. Nyt illalla olimme seuraamassa linnunsuojelujärjestön RSPB:n pitämää ohjeistusta/esitelmää videotykkeineen tämän pihapiirin heinäladossa. Eläintarhan alueella esiintyy viisi lintulajia, jotka ovat vähentyneet rajusti Iso-Britannian alueella. Nyt eläintenhoitajat alkavat tekemään havaintokierroksia tiettyinä päivinä aikaisin aamulla ja myöhään illalla, jotta saadaan jotain havaintoja lintujen määrästä ja pesinnästä. Sitten kävimme vielä kiertämässä autoreittiä ja kiikaroimassa kyseisiä lajeja.




Villihevoset iltahämärässä

Tänään tiistaina pääsin syöttämään suoraan kädestä kaltereiden lävitse jääkarhua ja tiikeriä, oli jännää :) Videolla jääkarhut Walker ja Arktos painimassa.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Viimeinen viikko

Tänään oli viimeinen päivä kavio- ja sorkkaeläinten osastolla. Sunnuntaina jatkan petoeläinten osastolla toisten työntekijöiden kanssa. Tällä viikolla olen tehnyt aamuruokinnat autoreitin varrella ja saanut itsekseni ruokkia himalajantarit, vikunjat ja valkohuulipeurat. Lisäksi olen siivonnut eri eläinten tarhoja ja aitauksia. Olemme hakeneet eläimille eri puiden oksia ja versoja. Parina päivänä istutin pajuja eläintarhan alueelle.
Eilen aamulla näimme kun biisoni oli alkamassa synnyttää ja muutaman tunnin päästä se oli saanut söpön vasan. Tämän päivän aikana olemme kiikaroineet ja tarkkailleet poikasta emonsa suojista. Huomenna aion mennä bussilla vähän matkan päähän isompaan kaupunkiin Aviemoreen kiertelemään kauppoja ja kahviloita.
Bob-hirvi
Vikunja

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Hieno päivä

Eilen luin yhden täältä ostamistani kirjoista ja kiertelin eläintarhalla. Sain myös uuden söpön ystävän, goraalin nimeltään Beijing. Sen tarha on henkilökunnan alueen vieressä. Menin vaan kuvaamaan sitä ja yhtäkkiä se tulikin aidan viereen ja tunki päänsä rapsuttettavaks ihan ku koira. Sainkin tänään kuulla et se on käsikasvatettu eli se on ollut ihmisten hoivattavana toisessa eläintarhassa, kun sen emo kuoli vähän synnytyksen jälkeen. Ei täällä yleensä silitellä eläimiä.

 Tänään oli hieno päivä! Tein tänään eri eläinten ruokinnat mitä yleensä. Videolla Red Deer eli saksanhirvet tulossa syömään. Työkaveri käski mun syöttää poroa saavista ja kameleita käsin ja pyys antaa kameran hänel :) Muutenki oli ihana aamu ajella pitkin autoreittii ja katella eläimii. Oli niin lämmin et piti vaihtaa kevyempii vaatteisiin kesken päivän. Iltapäivällä yks työntekijä oli hakenu meille kaikille mehujäät. Lisäks neljä työntekijää tuhos tänää neljä pussii pienii pääsiäissuklaamunii, pari popcornipussii ja muutaman sipsipussin. Koittaa tääl sit ite syödä terveellisest siin vieres :D Työpäivän jälkeen menin kävelemään ja vastaan tuli lampaita ja lehmiä <3 Täällä kukkii jo keltaiset esikot, valko- ja sinivuokot, voikukat ja rentukat.

 

Karnali, Caramel ja jossain takana Khara
Kahden ruskean lehmän takana näkyy eläintarhan rinnettä

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen: retki vuorille ja uusia eläimiä

Eilen illalla tänne tuli kaksi uutta markor-tyttöä Saksasta. Ne rokotettiin ja korvamerkittiin ja jätettiin yöksi mökkiin. Oli aika nopea tapahtuma, mutta halusin päästä näkemään.
Vanha markor-perhe tarkkailemassa tilannetta
Tänään aamulla annoimme pääsisäisvirikkeenä kiangeille ja kameleille tekemäni paperimassapallot, jotka oli täytetty herkuilla. Lehdistön edustajakin oli paikalla. Eläimet eivät oikeen ymmärtäneet niiden päälle. http://www.highlandwildlifepark.org.uk/global-news/2014/04/special-bunny-visits-highland-wildlife-park

Sen jälkeen menin kuvaamaan takinin vasaa ja huomasin, että sinne oli juuri syntynyt myös toinen. Olin ensimmäinen kun näki sen! :) Pojat eivät meinanneet uskoa kun menin kertomaan, mutta olin ottanut ne videolle todisteeksi :D
Sitten lähdin kävelemään vuorille. Vaelsin, melkein kiipesin, lähimmälle ja korkeimmalle vuorelle. Oli ihan huippu kokemus! Maisemat oli mahtavia. Kuuntelin musiikkia ja kuvasin näykymiä. Vuoren takana oli vuoria toisen perään ja toisessa suunnassa näkyi eläintarhan alue järvineen ja jokineen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli lämmin, huipulla tuuli vähän. (pieni lisäys tähän: huomasin illalla, että aurinko oli polttanut hiusrajani punaiseksi!) Vuorilla näin kauriin ja kaksi korppia. Eväänä mulla oli kahviosta ostettu leipä ja hedelmiä ja suklaata. Vuorelle kesti kävellä vajaa kaksi tuntia ja huipulla vietin aikaa pari tuntia. Paluumatka meni nopeammin kun ei tarvinnu enää pysähdellä kuvaamaan. Sitten kävin syömässä suklaamuffinssin kahvion terassilla, josta on näkymä apinoiden aitaukseen :) Huomenna varmaan tuntuu jaloissa, joten aion vaan lepäillä, lukea kirjan ja katsoa leffan. Ehkä täytyy myös käydä tekemässä lyhyt valokuvauskierros eläimistä.

Keskellä oikealla olevassa kuvassa näkyy koko eläintarhan alue. Vaalea tie on autoreitti, joka kiertää eläinten aitauksien läpi.

+ Äiti lähetti mulle ihanan pääsiäiskuvan Mindystä :)

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Uusi vasa ja kämppis

Mishmi takin "Rose" oli eilen aamulla saanut odotetun vasan :)
Ensimmäinen kuva vasasta, saan myöhemmin paremman
Koko päivä meni lähinnä aitauksia siistiessä aurinkoisessa säässä. Illalla lähdin kävelemään päätietä toiseen suuntaan ja katsomaan miltä siellä päin näyttää. Vastaan tuli hienoja maisemia ja ihana maalaistalo, jonka pihalla oli valkoinen ja ruskea hevonen. Ympärillä oli lampaita laitumella. Näky oli ku sadusta.

Tänään tein koko iltapäivän paperipalloja eläimille pääsiäisvirikkeiksi. Ilmapallojen ympärille laitettiin jauhoveteen kasteltuja sanomalehtisuikaleita. Oli hauskaa. Lisäksi sain kanadalaisen kämppäkaverin. Hän tuli vapaaehtoisena oppaaksi/ryhmien vetäjäksi.

White-lipped deer ihmettelemässä mun kävelemistä

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Valokuvauspäivä

Tänään kiersin koko päivän eläintarhaa ja kuvasin eläimiä. Kuvia tuli yli 500, mutta sain karsittua ne kolmeensataan :D tässä parhaimpia



<3 <3 <3

perjantai 11. huhtikuuta 2014

My first day off

Kingussien pääkatu
Vapaapäivät mulla on joka viikon pe ja la. Tänään lähdin bussilla lähimpään keskustaan kuuden kilometrin päähän Kingussieen. Olin jo google mapsista katsonut, että kaikki oleellinen on yhden kadun varrella. Siellä oli kaksi pientä ruokakauppaa ja kahvilaa, kaksi muuta ruokapaikkaa, kirjakauppa, mattokauppa sekä internet shop. Internet shopista mun oli tarkoitus löytää adapteri tai uusi tietokoneen johto. Mulla oli tietokoneen johto mukana ja ensin kokeilin sitä yhteen adapteriin, johon se ei sopinut, mutta onneksi myyjä löysi yhden viritelmän johon se sitten sopi ja nyt on tietokone käytössä ja pääsin kirjoittamaan blogia!! :) Mulla oli yli kolme tuntia aikaa ennen seuraavaa bussia takaisin. Kiertelin kauppoja, ostin muutaman kirjan, kävin syömässä ja kahvilla ja tein ruokaostokset: riisiä, nuudelia ja muita lisukkeita säilyketölkeissä + karkkeja :)